Luokkatapaaminen Davosissa Sveitsissä
05.09-10.09.2016

    Matkaseura: Päivi ja Esa Hänninen, Juha Pulkkinen (Junnu), Timo Niittylä, Eeva-Kaarina Aurasmaa (Ieppo), Anna-Katri ja Jouko Tuovinen, Marketta ja Heikki Sonninen sekä paikan päällä asuvat Osmo Nuutinen (Oki) ja Doris Spachmann.
    Matkareitti: lento Helsinki - Zürich, minibussi Zürich - Vaduz - Davos, juna Davos Dorf - Landquart - Zürich - lentoasema, lento Zürich - Helsinki.

Alkusanat

Kesällä 2015 kuulin Siilinjärvellä vanhalta luokkakaveriltani Matikan Markulta, että suunnitteilla oli luokkatapaaminen Davosissa Sveitsissä. Siellä on ollut töissä jo kymmeniä vuosia luokkakaverini Osmo Nuutinen. Nykyisin hän työskentelee matkailuyrityksessä Davos-AHA-Erlebnisse, jota hänen vaimonsa Doris Spachmann pyörittää. Yritys järjestää vaelluksia vuoristossa ja kaikenlaisia retkiä lähiympäristöön. Suomalaisiakin asiakkaita on paljon.

Homma lähti etenemään ja lokakuussa 2015 alkoivat sähköpostit liikkua. Talven ja kevään aikana mukaan lupautui 9 henkeä. Majoituksen Oki hoiti Davosissa Kongress Hotelliin ja me varattiin hyvissä ajoin lennot Zürichiin Finnairilta. Osa porukasta tuli SAS:lla Tukholman kautta ja Tuoviset omalla autolla Suomesta asti. Mukana olivat siis lisäksemme Junnu (Juha Pulkkinen), Ieppo (Eeva-Kaarina Aurasmaa), Tuoviset (Anna-Katri ja Jouko), Sonniset (Marketta ja Heikki) ja Timo Niittylä. Kaikki muut paitsi Päivi ja Marketta olimme luokkakavereita n. 50 vuoden takaa. Muitakin ilmoittautui aluksi, mutta joutui sitten eri syistä perumaan matkansa. Oli tosi kiva nähdä vanhoja kavereita, joiden kanssa vietettiin nuorina aikaa paljon.

Oki suunnitteli ohjelmaa hieman etukäteen, mutta paikan päällä sovittiin yhdessä, mitä kulloinkin tehdään. Säät vaikuttivat asiaan aika paljon. Vaelluksia ja golfia kuului ohjelmaan sekä käynti Liechtensteinissa, joka on matkan varrella Zürichistä Davosiin.

Maanantai 05.09.16 Aamulla 5.10 lähdimme omalla autolla kohti Helsingin lentoasemaa, jossa auto jätettiin P5-parkkitaloon 5.40. Lähtöselvitykseen Drop in-tiskille päästiin melkein suoraan ja turvatarkastuskin sujui hyvin nopeasti. Cafe Torilla nautittiin aamiainen, joka oli kyllä aika kallis. Portilla 27 odotellessamme tuli Niittylän Timo kyselemään henkilöllisyyttä meiltä, mutta muita tuttuja ei koneeseen huomattu tulevan. Finnairin Airbus A321-koneeseen päästiin 7.40. Virallinen lähtöaika oli 7.55, mutta kone lähti putkelta muutama minuutti myöhässä. Ilmaan noustiin 8.10. Sää oli puolipilvinen ja lämpötila 14 astetta.

Lento sujui mukavasti ja Zürichiin laskeuduttiin 9.26. Sää oli pilvinen, satoi ja lämmintä oli sielläkin 14 astetta. Matkatavaroita olivat jo odottelemassa Pulkkisen Juha ja Aurasmaan Eeva-Kaarina, jotka tulivat Tukholman kautta. Sonnisen Heikki ja Marketta ilmestyivät siihen myös ja he tulivat kanssamme samalla koneella, mutta emme tunnistaneet heitä. Heikkiä ei oltu nähty 50 vuoteen. Tavarat saatuamme 10.00 lähdimme ulos ja hallissa odottelikin jo isäntämme Oki.

10.10 lähdimme sateessa ajelemaan Okin kuskaamalla minibussilla kohti Davosia. Sonniset vuokrasivat auton, jolla ajelivat omin päin Davosiin. Meidän matkamme oli alkuun hieman hankala, kun eksyttiin väärälle tielle ja sitten oli sattunut onnettomuus, joka hidasti liikennettä. Tunnin kuluttua päästiin sitten ajelemaan pienempiä teitä rauhassa. Matkalla päätimme poiketa Liechtensteinissa, jossa meillä oli tarkoitus matkamme aikana käydä. Siitä tuli minulle maapiste no. 52 ja Päiville Sveitsi oli 45. ja Liechtenstein 46. Vaikka hieman satoi, ei se estänyt tutustumista Vaduzin kaupunkiin. Pistäydyimme Postimerkkimuseossa ja sen jälkeen kävimme syömässä Pizzeria Cafe Burgissa. Sen jälkeen lähdettiinkin ajelemaan kohti Davosia.

05.09.16 Helsinki - Zürich - Vaduz
Nyt ollaan matkalla tapaamaan koulukavereita Davosiin Sveitsiin. Heikki, Timo, Marketta ja Juha Zürichin lentoasemalla laukkuja odottamassa. Oki, Päivi, Eeva-Kaarina ja Timo Vaduzissa Liechtensteinissa parkkipaikalla.
Mäen rinteella oleva Vaduzin linna on näkyvissä kaupungin joka puolella. Päivi ja Esa linnan pienoismallin edessä kaupungilla. Vaduzin kävelykadulla on paljon erikoisia taideteoksia.

Tässä näkyy pieni osa kävelykatua ja tietysti linna on taustalla.

Tästä kuvasta näkyy selvästi, kuinka Liechtenstein sijaitsee laaksossa. Postimerkkimuseossa pistäydyttiin vielä ennen lounasta.

Kongress-hotellin edessä oltiin 15.30. Saimme kaikki vierekkäiset huoneet 4. kerroksesta ja meidän huoneessa oli ikkunat kahteen suuntaan. Toisesta näkyi Davosin golfkenttä ja toisesta kaupungin viereiset vuoret. Davos on 1560 metrin korkeudella melko kapeassa laaksossa. Heti majoittumisen jälkeen kävin Denner-marketissa ostamassa juotavaa. Sitten 17.00 lähdettiin bussilla Schatzalpin pysäkille, josta nousimme kondolilla ylös Berghotel Schatzalpin viereen. Se on vanha keuhkotautiparantola, josta on tehty hotelli. Pienen piknikhetken jälkeen laskeuduttiin taas alas ja ajettiin hotellille. Matkat olivat ilmaiset hotellista saadulla Gästcard-kortilla kaikissa paikallisbusseissa, ja -junissa.

19.00 söimme hotellin ravintolassa, jossa ruoka oli oikein hyvää. Illallisella Oki jakoi kaikille pienen kopionipun, jossa oli mm. luokkakuvia ja tarina legendaarisesta opettajastamme Oskusta (Osmo Sorvali). Sen jälkeen istuttiin iltaa keskustellen vanhoista kouluajoista. Sitten olikin jo aika mennä lepäämään tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.

05.09.16 Vaduz - Davos
Klosters ja Golf Club Klosters näkyivät hyvin vähän ennen Davosia. Perillä ollaan ja majoituimme tähän hyvään Kongress Hoteliin. Näkymä 4. kerroksen huoneestamme golfklubille ja solaan päin.
Toiseen suuntaan katsottaessa oli Kongress Center aivan vieressä. Nyt ollaan jo nousemassa rinnejunalla Schatzalpille, jossa on nyt hotelli. Rinnejunan yläaseman takana näkyy Jakobshorne, jossa käytiin seuraavana päivänä.
Berghotel Schatzalp on hyvin suuri ja vaikuttava. Huoneita on paljon. Nyt ollaan piknikillä hotellin viereisellä rinteellä ja sää oli hyvä. Kaukana etelässä näkyi lumipeitteisiä vuorenhuippuja.
Anna-Kati ja Päivi ihailemassa hieman vaatimatonta hotellin puutarhaa. Davosissa on maan mestaruussarjan lätkäjoukkue ja se pelaa tässä hallissa.. Joke, Timo ja Anna-Kati illallisella hotellin ravintolassa.

Tiistai 06.09.16 Yön alin lämpötila oli 7.5 astetta ja sää näytti puolipilviseltä. Aamiaisella oltiin ensimmäisenä 7:n jälkeen, mutta pian muutkin saapuivat. Tarjonta oli hyvin runsas ja hyvä. Eeva-Kaarinan kanssa käytiin hotellin vastapäätä sijaitsevassa suuressa Migros-marketissa ostamassa eväitä päivän retkelle. Tämä kauppa on erikoinen, sillä sieltä ei saa alkoholipitoisia juomia ollenkaan. 9.45 kokoonnuttiin hotellin eteen ja lähdettiin Okin opastamana vaellukselle Jakobshornille. Bussilla ajettiin Davos Platzin rautatieaseman kohdalle, josta noustiin kabiinihissillä Ischalpin väliasemalle ja siitä toisella Jacobshornille 2590 metrin korkeudelle. Sun Peak-ravintolassa juotiin kahvit ja ihailtiin maisemia. Sää oli aurinkoinen, vaikka vuorten päällä näkyikin hajanaisia pilviä. Lämpömittari näytti +2 astetta, vaikkei ilma niin kylmältä tuntunutkaan.

06.09.16 Davos
Nyt lähdettiin liikkeelle hotellilta tuon kirkon kohdalle, josta hissi lähti ylös. Hotellin piha oli jokapäiväinen kohtaamispaikkamme retkille lähtiessä. Kondolihissistä ylös mentäessä nakyi hyvin osa Golf Club Davosin kenttää.
Davos Platzin rautatieasema ja kaupunginosa jäävät alas taakse. Ylhäällä Jakobshornin ravintolan terassilta näkyi kohteemme Sertig Dörfli. Vuoristossa on paikoin vesialtaita rinteiden lumetusta varten.
Vastakkaisella rinteellä näky edellisen päivän kohteemme Berghotel Schatzalp. Nyt alkavat jo valmistelut kilometrin laskeutumiseen Sertig Dörfliin. Anna-Kati ja Joke virittelevät vaellussauvoja oikeisiin mittoihin.

Kahvien jälkeen lähdettiin kävelemään alaspäin kohti Sertig Dörfliä. Maisemia oli kiva ihailla, vaikka polku olikin kapea ja koko ajan oli katsottava, mihin astuu. Välillä pidettiin pari taukoa. Sertig Dörflin 1861 metrin korkeudessa sijaitsevaan hyvin pieneen kylään saavuttiin mukavasti ja siellä menimme syömään Bergführer-ravintolaan. Söimme maukkaan vihannes-nakkikeiton. Korkeimmat vuoret Sertig Dörflin eteläpuolella kohoavat yli 4000 metriin ja huipulla oli lunta.

06.09.16 Davos
Oki kertoo vielä viimeiset vihjeet vajaan kolmen tunnin vaellusta varten. Tässä kartassa ylhäällä keskellä on Jakobshorn ja oikeassa yläkulmassa Sertig Dörfli. Kauemmaksi ei näissä varusteissa ollut asiaa ja matkakin on tosi pitkä.
Siistissä jonossa edettiin alun leveää autotietä pitkin. Välillä pidettiin pieniä virkistystaukoja tankkausta varten. Ja sitten jatkettiin taas hymyissä suin kohti päämäärää.
Lehmiä oli paljon laiduntamassa rinteillä eivätkä ne olleet arkoja. Sertig Dörflin kylä näkyy jo, mutta matkaa on vielä runsaasti. Vuorilla tuntui lumi pysyvän, vaikka lämmintä oli alempana.
Päivän patikoinnin loppusuora koittaa ja maastokin on tasaantunut. Bergführer Gasthausin ravintolassa käytiin syömässä. Sitten mentiinkin jo odottelemaan bussikyytiä Davosiin.

Lounaan jälkeen ajettiin Davos Platziin ja käveltiin Osmon ja Doriksen asunnon pihalle nauttimaan oluesta ja viinistä. Doriskin oli nyt ensimmäistä kertaa mukana. Tovi istuskeltiin ja juteltiin ja sitten naiset lähtivät ensin hotellille saunaan, joka oli varattu 17.00. Miehet lähtivät omalle vuorolleen 18.00. Hotellin saunassa sai ihan hyvät löylyt hieman erikoisesta kiukaasta. Illallinen oli taas 19.00 ja nyt se nautittiin yhdessä pitkässä pöydässä, jota käytettiinkin koko loppuajan. Taas oli ruoka hyvää ja tarjolla oli nyt kalaa.

Aterian jälkeen lähdettiin vielä melkein kaikki iltaoluelle Dischma-ravintolaan hotellin itäpuolelle. Kymmenen aikoihin oltiinkin sitten valmiita yöpuulle.

Päivä oli hieno aurinkoinen ja vähätuulinen. Ylin lämpötila parvekkeella oli 22.4 astetta, mutta parveke on eteläpuolella, joten aurinko lämmitti parveketta, vaikkei anturiin osunutkaan. 20 asteen paikkeilla lämpötila kuitenkin oli.

06.09.16 Davos
Doriskin tuli esittäytymään meille ensimmäistä kertaa heidän puutarhaansa. Juomat maistuivat pitkän patikkaretken jälkeen. Oki esittelee grillauspaikkaa seuraavan päivän illallista varten.
Isäntämme Oki huopalierikkoineen lepuutteli kiikkutuolissa. Ravintola Dischmassa käytiin vielä illan päätteeksi oluella. Kongress Hotel iltavalaistuksessa noin 9:n aikoihin.

Keskiviikko 07.09.16 Yön alin lämpötila oli 6.4 astetta ja taivas oli melkein pilvetön. Aamiaiselle mentiin 7.30 ja muut tulivat hieman myöhemmin. 9.45 kokoonnuimme taas hotellin eteen ja ajettiin bussilla pari pysäkkiväliä taideteoksille. Siitä mentiin rinnejunaan, jolla noustiin Mittelstationille 2219 metrin korkeudelle ja siitä toisella Weissfluhgipfelille Bergrestaurant Parsennin kohdalle 2663 metriin, josta käveltiin huipulle 2844 metrin korkeudelle. Osa porukkaa tuli kondolihissillä ylös. Lämpötila oli 13 astetta ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Huipulla ihailtiin maisemia ja sitten mentiin kondolihissillä takaisin Bergrestaurantin kohdalle, jossa juotiin kahvit.

07.09.16 Davos
Aamuaurinko näkyi ensimmäiseksi huoneeseemme kaukaisista vuorista. Hotellimme ravintola oli hyvin siisti ja valoisa. Sisääntulo hotelliin ei ollut myöskään hullumpi.
Taidetta oli esillä pienellä lammella Davos Dorfissa. Kaikki teokset olivat myytävänä. Erikoisia taideteoksia oli paljon ja ne olivat hinnakkaita. Oli niitä mennytkin kaupaksi. Värikkäitä kukkaistutuksia oli joka puolella mm. parvekkeilla ja ikkunalaudoilla.
Dischmatalin laakso näkyi hyvin rinnejunasta. Bergrestaurant Parsennin edessä valmistauduttiin vaellukselle. Tuonne Weissfluhgipfelin huipulle meillä oli tarkoitus kävellä.

Eeva-Kaarina, Joke, Junnu, Hessu, Oki ja minä uskaltauduimme kiipeämään.

Näkymät olivat mahtavat ja välillä pysähdyttiin hengähtämään. Paikoin polku oli melko hankalaa ja se oli merkattu valko-puna-valko maalilla kalliossa.
Kaikki sujui kuitenkin mainiosti eikä vaikeuksia ollut. Tauot olivat kyllä välillä paikallaan tässä ohuessa ilmanalassa. Rinteessä oli täälläkin vesiallas lumitykkejä varten.
Nyt ollaan jo huipulla 2844 metrin korkeudella. Bergrestaurant Parsennin terassilla juotiin kahvit.

Huipulla on myös joku tutkan näköinen hökötys.


Sitten lähdettiin koko porukka kävellen alaspäin Ravintola Strela Passille 2352 metriin, jossa syötiin. Sieltä lähdettiin kävelemään vuoren reunaa junan väliasemaa kohti huimia maisemia katsellen. Välillä pidettiin taukoja ja tutustuttiin Edelweiss-kukkaan. Rinnejunalla laskeuduttiin kaupunkiin ja mentiin hotellille. Poikkesin Migrasissa vielä ostamassa vettä ja jäätelöt.

07.09.16 Davos
Koko porukalla lähdimme sitten kävelemään rinnettä alas päin. Weissfluhjochiin mentiin kondolilla ja siitä lähdettiin alas näkyvää polkua ja sitten tuonne oikealle. Polku oli pääosin melkoisen loiva ja tällä kohtaa myös leveä.
Tämä oli melko helppokulkuinen vaellusreitti. Mielenkiintoisia kalliorakennelmiakin oli matkalla. Jyrkän kallioseinämän reunallakin mentiin.
Kiva näkymä kalliopaaden sivuitse laaksoon. Jokaisessa laaksossa on piniä kyliä ja taloja rinteessä. Nyt ollaan päästy Ravintola Strela Passiin lounaalle.
Davosin golfkenttä näkyi hyvin, kun lähdimme kohti rinnejunan väliasemaa. Tässä golfkenttä näkyy suurinpiirtein kokonaan. Davosin suurimmasta kirkosta sai kivan kuva ylhäältä päin.
Muutamia aika vaatimattomia Edelweiss-kukkia nähtiin tällä matkalla. Rinteisiin on rakennettu lumiaitoja, joiden välistä reittimme vei. Eeva-Kaarinalla on tukeva asento rinteen reunalla kuvatessaan.
Davosin järvi ja Strandbad-ravintola näkyvät tässä kuvassa. Golfkentän klubirakennus on melko keskellä kuvaa. Mittelstation on 2219 metrin korkeudella. Siitä mentiin junalla alas.

18.45 lähdettiin bussilla Okin ja Doriksen luokse syömään , koska hotellin ravintola oli suljettu. Hotelli oli kuitenkin antanut ruoat Okille. Ilta oli todella hauska. Syötiin hyvin, juotiin hyvin ja Oki soitteli kitaraa ja lauleli mm. kantria ja Jaakko Tepon lauluja. Doriskin yhtyi välillä lauluun peruukki päässään. Oki jakoi sitten kaikille todistukset vuorilla selviytymisestä. Siinä selvisikin, mitä varten hän pyysi etukäteen valokuvat kaikilta. Doriksen saksalainen ystävä teki näistä valokuvista muiston kaikille yhdistämällä ne maalaukseen sveitsiläisestä maisemasta ja ko. henkilön mahdollisesta harrastuksesta. Pimeän saapuessa viriteltiin valoja ja jatkettiin menoja myöhään iltaan. Hotellille käveltiin ja mentiin jatkamaan baariin, joka oli yllättäen auki. Nukkumaan päästiin 0.45.

Päivä oli hyvin aurinkoinen ja ylin lämpötila oli reilut 20 astetta. Parvekkeen mittari näytti 28.2 astetta, mutta se johtui parvekkeen lämpenemisestä auringon paisteessa.

07.09.16 Davos
Illan isäntäpari Doris ja Osmo laittoivat illallisen puutarhassaan. Osmo oli ripustanut Suomen lipunkin illan kunniaksi. Porukkamme mahtui yhden suuren pöydän ääreen nautiskelemaan.
Tällainen kaksoisnuotio on kätevä ruoan laitossa. Eeva-Kaarinalla riitti juttua ja muut kyllä kuuntelivat. Oki soitteli kitaraa ja lauleli kantria ja Jaakko Teppoa.
Doris oli täysillä mukana kivassa tunnelmassa. "Johnny ja June" lauloivat kantria kitaran ja huuliharpun säestyksellä. Tunnelmallinen kuva illan hämärryttyä puutarhassa.

Torstai 08.09.16 Yön alin lämpötila oli 9.4 astetta ja taivas oli taas melkein pilvetön. Aamiaiselle mentiin 7.50 ja muut tulivat ennen 8.00, Oki mukaan lukien. Anna-Kati ja Joke sekä Heikki ja Marketta lähtivät autoillaan ajelemaan poispäin. Aamiaisen jälkeen hyvästeltiin heidät.

Me muut Päiviä lukuun ottamatta lähdimme retkelle Wieseniin, jossa kävelimme syvän rotkon luo, jossa oli komea vesiputous. Sen jälkeen käveltiin radan vartta pitkin korkealle (90 m) sillalle ja sen yli vähän kauemmaksi, josta koko komeus näkyi hyvin. Sitten palattiin Wiesenin aseman viereen, jossa käytiin kahvilla Bim Stationli-baarissa. Sieltä palattiinkin sitten hotellille.

08.09.16 Davos
Wiesenin asema on paikalla, jossa ei juuri ole taloja, ainoastaan yksi ravintola.

Isossa rotkossa näkyi melko suuri vesiputous. Pääsy sen luokse lienee vaikeaa.

Rotko on todella korkeiden ja jyrkkäseinäisten vuorten välissä.

Jyrkällä seinällä on puiden keskellä kapea polku.

Polulta näkyy putouksen lisäksi myös korkealla oleva silta. Rautatie mene veilä korkeammalla sillalla joen yli.
Tämä korkea ja komea silta on rekennettu 1908 - 1909. Junia menee sillan yli tiuhaan tahtiin. Nyt ollaan kahvilla Bim Stationli-baarissa Wiesenissä.

14.00 lähdettiin Okin rättisitikalla Golf Club Davosin kentälle golfkierrokselle. Mukana olivat Oki, Juha ja me Päivin kanssa. Eeva-Kaarina ja Timo lähtivät pyöräilemään. Minä jouduin vuokraamaan mailat, jotka maksoivat 30 frangia ja 11 reiän greenfee oli 70 frangia. Kenttä oli melko hyvässä kunnossa, mutta alkupään reiät olivat melko kapeita. Muutamalle väylälle oli reunaan jätetty ”biotooppia”, pitkää heinää kasvava alue, jonne ei saanut mennä ja vapautua sai rangaistuslyönnillä. 11. reikä tuli klubin viereen, joten siihen oli hyvä lopettaa. Kierrokselle lähdettiin 15.00 ja tuo 11 reikää kesti 2h 30min. Klubilla juotiin sitten oluet ja myös Eeva-Kaarina ja Timo olivat taas mukana.

Hotellilla mentiin illalliselle tuttuun aikaan 19.00 ja porukka oli nyt pienentynyt. Meitä oli enää 6, kun Okikin oli mukana. Herkullisen aterian jälkeen soitti Hynnisen Riku Meksikosta ja me kaikki juttelimme hänen kanssaan. Sitten siirryttiin baarin puolelle, jossa otettiin yömyssyksi gin tonicit. Hinta oli 10 frangia.

Päivä oli hyvin aurinkoinen ja lämpötila hieman yli 20 astetta. Parveke oli taas tosi kuuma.

08.09.16 Davos
Golf Club Davosin toimisto on etualan rakennuksessa ja ravintola näkyy sen takana. Toimisto on komea pyöröhirsistä tehty rakennus, jossa on myös pro shop. Ravintolalla on suuri terassi takana kentän puolella.
Alkupään väylät ovat tasaisia kuten tämä 2. väylä par 3. Aika monella väylällä on vesiesteitä, kuten tällä 3. väylällä. Tässäkin joutuu griinille lyömään veden yli.
Pitkiä suoriakin väyliä on, mutta tässäkin on vasemmalla joki (ob).

9 reiän jälkeen on kiva poseerata näyttävällä paikalla.

Esa, Oki ja Junnu 10. tiilä, jossa vaaditaan pitkä avaus.
Se on dogleg vasemmalle ja nyt näkyy jo griini hyvin. 11. väylä tulee klubille ja sille lopetimme nyt pelimme. Eeva-Kaarinakin ehti pyöräreissullaan kuvaan Päivin, Okin ja Junnun kanssa.

Perjantai 09.09.16 Yön alin lämpötila oli 9.8 astetta ja taivas oli pilvetön. Aamiaiselle mentiin 7.30 ja Eeva-Kaarinakin tuli samoihin aikoihin. Juha ja Timokin ilmaantuivat aamiaiselle. 8.30 lähdettiin saattamaan Eeva-Kaarinaa Davos Dorfin rautatieasemalle, jonne Okikin ilmaantui. Näin Ieppo lähti matkalle kohti koti-Suomea. Okin avustamana käytiin ostamassa junaliput Zürichin lentokentälle. Ne ostettiin välille Klosters - lentokenttä, sillä Gästecardilla päästiin Klostersiin asti. Hinta oli 52 frangia hengeltä. Me palattiin kävellen hotellille Dennerin kautta. Minä tein aulan tietokoneella lähtöselvityksen lennollemme Helsinkiin.

11.00 tuli Oki hakemaan meidät Rättärillä ja ajettiin solaa pitkin Dürrbodeniin. Siellä tehtiin pieni kävely kohti jäätikköä ja istuttiin hetki mummojen kanssa penkillä. Sitten mentiin kahville Berggasthaus Dürrbodenin ravintolaan. Sieltä palattiin Okin takapihalle syömään yhteisen illanvieton tähteitä. Hotellille käveltiin15 minuutissa.

09.09.16 Davos
Päivi ja Eeva-Kaarina istuvat bussissa kohti Davos Dorfia. Rautatieasemalla odoteltiin junaa, jolla Eeva-Kaarina lähtisi kotiin päin. No sieltähän se juna jo tuleekin, naiskuski näköjään.
Komeita taloja on kaupunki täynnä komeine taustamaisemineen. Liitovarjoharrastajia näytti olevan paljon, niitä tuli koko ajan alas. Läheiselle niitylle oli ilmeisesti helppo laskeutua.
Dürrbodeniin johtava tie on paikoin hyvin kapea ja pyöräilijöitä on paljon. Dürrbodeniin on Davosista 13 km. Kylä on aika pieni. Jäätiköt ovat melko lähellä, mutta kuitenkin kaukana.
Lehmiä on laiduntamassa joka paikassa, tässä kivan joen varrella. Berggasthaus Dürrboden on pieni ravintola mitättömässä kylässä. Maisemat ovat kyllä tosi näyttäviä joka puolella.

15.20 lähdin kävelemään Golf Club Davosin kentälle, jossa odottelin Okia ja Dorista pelaamaan. Päivi ei nyt ollut mukana. Sovimme caddiemasterin kanssa pelin rei'ille 12 - 18 ja se maksoi bägin kanssa 60 frangia. Kolmestaan pelattiin hienoilla kapeahkoilla väylillä, jossa väylillä 16 ja 17 oli jo hieman korkeuseroakin. Ne pelattiin kahteen kertaan, joten saatiin kasaan 9 reikää. Kentältä lähdettiin suoraan Okin ja Doriksen luo oluille.

Sieltä kävelin puoliväliin ja ajoin bussilla loput hotellille ja lähdimme Päivin kanssa kahdestaan syömään, koska kaikki muut olivat jo lähteneet pois. Ravintolassa oli nyt 23 muutakin asiakasta, Täytyy sanoa, että hotellin ravintolan illallisruoat olivat koko ajan erinomaisia. Huonekin oli oikein hyvä ja näköala kahteen suuntaan.

Päivä oli taas aurinkoinen ja lämpötila 20 asteen paikkeilla. 20.25 parvekkeella mittari näytti vielä 18.4 astetta.

09.09.16 Davos
Pääkadun varrella on pieni Englantilainen kirkko. Vanhan ajan asu, mutta nykyaikainen putteri on pelaajalla.

Doriskin lähti Okin ja minun kanssa kierrokselle.

Kyllä tässä maisemassa kelpaa pelailla Tästä 12. tiiltä aloitettiin nyt. Väylä on melko tasainen, mutta ennen griiniä on tasainen syvänne pari metriä alempana. Osmo puttaa 14. griinillä Doriksen huoltaessa lipputankoa.
Kovin kapealta näyttää tämäkin väylä ja myös on sitä. Hevonen meni ohi taluttajan kanssa viereisellä tiellä. 17. väylä on par 3, joka pelataan alamäkeen ja oikealla on out.

Lauantai 10.09.16 Reissun viimeinen päivä koitti. Yön alin lämpötila oli 12.3 astetta ja taivas oli pilvetön. 8.00 mentiin aamiaiselle ja nyt siellä oli paljon porukkaa. Pois lähtiessämme kiittelin Paoloa ja Thomasta kaikesta ja toivoimme tapaavamme jälleen. Tovi aamiaisen jälkeen kävin kävelylenkillä ja ensin kävelin golfklubille ja sieltä takaisin jäähallin kautta. Parvekkeelta katselin, kun liitovarjoilijat laskeutuivat vuorelta läheiselle pellolle.

11.20 kirjauduttiin ulos hotellista ja kymmenisen minuuttia myöhemmin tuli Oki hakemaan meitä. Tavarat jätettiin respaan ja menimme syömään Davos Laken rannalle Bachi's Strandbad-ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja edullistakin. Doriskin ilmestyi paikalle ja jälkiruoaksi juotiin kahvit. Sitten lähdettiinkin hakemaan tavarat hotellilta ja Oki ja Doris kyyditsivät meidät Davos Dorfin rautatieasemalle, josta juna kohti Landquartia lähti aivan ajallaan.

10.09.16 Davos
Vielä viimeinen silmäys golfkentälle. Tässä on 11. griini. Davosin Kongressipalatsi on aika vaatimattoman näköinen. Katutyöt häiritsivät liikennettä ja jopa jalankulkua.
Kongressipalatsin katto on täynnä aurinkopaneleita. Kabiini vie vaeltajia Jakobshornille tiuhaan tahtiin. Denver Lake on suosittu ajanviettopaikka etenkin lapsiperheille.
Osmo kertoo Päiville järvestä ja sen käytöstä. Bachi's Strandbad on rannalla ruohikkoalueen vieressä. Ravintola tarjosi hyvää ja edullista ruokaa.
Doriksen kanssa vietettiin yhdessä viimeisiä hetkiä Davosissa. Joutsenetkin tulivat tervehtimään meitä. Kaikenlaisia vesikulkuneuvoja sai täällä vuokrattua.

Oki ja Doris olivat vielä vilkuttelemassa junan lähtiessä. Kapearaiteinen rautatie loppui Landquartissa ja siellä vaihdettiin nopeasti IC-junaan, jolla mentiin Zürichiin. Sielläkin vaihdettiin junaa, nyt Zürichin lentoaseman kautta menevään IC-junaan. Tämä matka kesti vain 9 minuuttia ja Zürichin lentoasemalla oltiin 16.42. Lähtöselvityspaikka löytyi helposti eikä minkäänlaista ruuhkaa ollut siellä eikä turvatarkastuksessa. Niinpä istuskeltiin Windsor-baarissa nauttien kahvit ja sämpylät.

Finnairin Airbus 321:n nähtiin laskeutuvan ja sen todettiin olevan aikataulussa. Sonnisen Marketta ja Heikkikin tulivat samaan koneeseen, johon päästiin 18.40. Kone lähti putkelta etuajassa 18.55, koska matkustajia oli vähän. Aikataulun mukainen lähtöaika oli 19.10. Ilmaan noustiin 19.08 ja matkalla saatiin kahvit. Lento sujui hyvin ja Helsinkiin laskeuduttiin etuajassa 22.29. Sää oli kirkas ja lämpötila 16 astetta. Tavarat tulivat nopeasti ja auto saatiin parkista maksamalla 63 euroa. Kotona oltiin 23.25 ja niin oli jälleen kerran kiva matka ohi.

10.09.16 Davos
Doris ja Osmo pitivät meistä hyvää huolta ihan viimeiseen asti. Fideriksen lähellä on hieno kaareva maantiesilta. Risteilijä kulkee melko suurella Zürich-järvellä.
Nyt ollaan jo Zürichin lentoasemalla lähtöaulassa. Windsor-baarissa juotiin kahvit ja katseltiin matkustajia. Finnairin kone saapuu aikalailla aikataulussa.

Kiitokset vielä kaikille mukana olleille ja varsinkin Okille ja Dorikselle, jotka huolehtivat meistä tosi hienosti!

KOTISIVULLE

[matkailu]

Päivitetty viimeksi
19.09.2016
Copyright © 2016
Esa Hänninen
ejh@diccons.com